Venäläiset ovat kautta historian olleet poliittisesti hirviöitä. Juonitteleminen, salamurhat, paljastukset ja pommi-iskut vastaansanomattomasti osoittavat vihreää valoa edellisen väitteeni eduksi. 1800-luvulla Venäjän turvallisuuspalvelu teki kirjaklassikon, joka on Siionin viisaiden pöytäkirjat. Kyseinen turvallisuuspalvelun luomus, Jevgeni Azev, herätti surua ja paikoin hilpeyttäkin maailmalla. Kyseinen nuoriherra osallistui sisäministerin murhaan ja pommi-iskuihin ennen kuin paljastui ehkä peräti kolmoisagentiksi. Hovimunkki Rasputinin murha on kirjoittanut omalla kynällään Venäläisten "kansanluonnetta". Jopa natsitkin huomasivat neuvostoliittolaisen järjestelmän erinomaisuuden heidän kopioituaan pakkoleirijärjestelmän.
Venäjän historian värikkyydet voidaan selittää monella tapaa. Perinteellä, kansanluonteella, kansallisilla eduilla, joiden saamiseksi yksi ja toinenkin kituu sairaalassa myrkytettynä tai ehkäpä sairaalloinen psykopaatti pääsi ulos sairaalasta tekemään pahojaan. Itse en ole sen verran mielikuvituksellinen ja innovatiivinen, joten vetoan tuttuihin ja turvallisiin tilastoihin.
On huvittavaa lukea tietämättömien kommetteja, joissa he väittävät Venäjällä vallitsevan aito markkinatalous. Kuulemma sitä todistavat valtaiset elintasonerot, toisessa kaupunginosassa sijaitsee maailman vauraimmat ostoskeskukset minkkiliikekauppoineen ja toisessa katulapset lämmittelevät itseään palavien tynnyreiden luona HIV-positiivisina. Tosiasiallisesti kuitenkin tämän ilmiön on saannut aikaan kaukana markkinataloudesta oleva kollektiivinen käskyjärjestelmä - suunnitelmatalous. Venäjällä on edelleen suunnitelmatalouden jäljiltä eräänlainen maaorjuus, joka estää tuotteliaan maatalouden tai käyttää omistustaan siihen, mikä tuottaa eniten taloudellista tuottoa.
Taloudellisen vapauden asteikon mukaan Venäjä on 120. sijalla (Omistusoikeudet ovat erittäin surkeita) (1) Samassa kategoriassa kuin eräiden afrikkalaisten takapajumaiden kanssa. Tämä sijoitus on yhteydessä poliittisen vapauden kanssa. Mikä näkyy siinä, että vapaata tiedonkulkua rajoitetaan. Yksityisiä, hallituksen vastaisia mielipiteitä välittäviä mediayhtiöitä kansallistetaan ja toimittajia myrkytetään tai pelotellaan. Tsetheniassa voi siis edelleen leikkiä Natsi-Saksaa, koska yleinen mielipide ei käänny kovin helposti ilman tiedonvälitystä. (Edellisessä kirjoituksessani mainitsin korrelaation poliittisen vapauden tilaston ja taloudellisen vapauden välillä)
Yhdysvalloissakin on surullisenkuuluisia esimerkkejä, kuinka taloudellisen vapauden vähyys on vaikuttanut poliittisiin vapauksiin. Seuraava lainaus todistaa tätä: "Kuten tiedätte, tuhannen kuutiometrin hintaa merkittävämpi kysymys on perustuslain ensimmäisen lisäyksen, puhevapauden takaamisen jatkuminen. Säännöstelyn kasvaessa, ison veljen kurkistaessa yhä lähempää hartioidemme takaa, muutumme kesyiksi sanomaan totuutta ja uskomuksiamme väärennyksiä ja vääriä tekoja vastaan. Pelko senaatin kuulusteluja, byrokraattista kuristamista tai hallituksen vastustusta kohtaan on voimakas ase puhevapautta vastaan. U.S News & World Report -lehden 31. lokakuuta 1977 numerossa Wasingtonin kuiskauksia -osastossa todettiin, että öljyteollisuuden edustajat väittävät saaneensa energiaministeri James Schlesingeriltä tämän uhkavaatimuksen: Tukekaa hallituksen esitystä suunnitelluksi raakaöljyveroksi - tai muuten edessä on tiukempi säännöstely tai mahdollisesti pyrkimys öljy-yhtiöiden murskaamiseen."
Englannissa muuan ammattiyhdistys esti Lontoon suurta sanomalehteä Timesia ilmestymästä. Syynä tähän oli, että Timesin jutussa mainnittiin ammattiyhdistysliikkeen yrittävän vaikuttaa lehden sisältöön. Lopuksi kiistat ammattiyhdistysliikkeen kanssa lopettivat lehden painamisen. Nyt Englannin lehtimiesliitto yrittää toimittajan ammatin tekemistä avoimeksi vain liittoon kuuluville ja uhkaa boikotoida lehtiä, jotka ottavat palvelukseen liittoon kuulumattomia. Mitenköhän Suomessa, kun ammattiyhdistyksillä on englannin tavoin koskemattomuus? Onnistuuko lehdissä esittämään kärkeviä argumentteja mokomaa sääntelyhirviötä vastaan?
Venäjä poliittisten sotkujen lisäksi on entistä lähempänä diktatuuria. Poloniumilla myrkyttettiin eräitä henkilöitä, jotka olivat Venäjän intressejä vastaan. Poliniumin hinta on kerta-annoksena useita miljoonia dollareita. Vain Venäjän tiedostelupalvelulla on varaa ja mahdollisuuksia käyttää tuollaisia säteilymyrkkyjä apuna tukahduttaessaan vapauden ystäviä. Tavallisessa oikeudenkäynnissä tuollaiset seikat olisivat hyvin raskauttavia. Paradoksaalisesti kuitenkin kansainvälinen maailma on kuin eri ulottuvuutta, josta kertoo Vapaa Sanan jutun kaksi ensimmäistä kappaletta: (2)
"Kuvitellaanpa, että Berliinissä tai Pariisissa olisi murhattu entinen CIA:n agentti, joka on arvostellut George W. Bushin hallintoa. Jäljet johtaisivat CIA:n murharyhmään, joka olisi käyttänyt aseenaan radioaktiivista säteilyä ja samalla saastuttanut hotelleja, ravintoloita, lentokoneita jne. Millainen häly nousisikaan? Miljoonat ihmiset marssisivat kaduilla, parlamentit vaatisivat virallista selitystä ja diplomaattisia vastatoimia, tuomarit ja ihmisoikeusjärjestöt nostaisivat syytteitä Yhdysvaltain viranomaisia vastaan, valtiovierailuja peruttaisiin, amerikkalaisia tuotteita boikotoitaisiin, tähtilippuja poltettaisiin ja Hollywood ryhtyisi tekemään elokuvaa maailmaa järkyttävästä skandaalista.
Mutta mitä tapahtuukaan, kun asialla on Venäjä? Kadut kumisevat tyhjyyttään, Amnesty raportoi Tshetshenian sodan sijasta Viron venäläisvähemmistön asemasta, poliitikot pahoittelevat ja toivovat parasta, Putinka-vodkan kysyntä kasvaa ja media etsii epätoivoisesti vaihtoehtoista teoriaa palauttamaan uskon Venäjän viattomuuteen."
(1) http://www.heritage.org/research/features/index/country.cfm?id=Russia(2) http://www.vapaasana.net/sisalto.php3?id=619
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment